maanantai 4. helmikuuta 2013

Raija Uosikkinen

Raija Uosikkinen aloitti koristelijana Arabian palveluksessa vuonna 1947 suoritettuaan opinnot Taideteollisessa oppilaitoksessa. Hänen taitelijanuransa kesti neljäkymmentä vuotta.

1940-luvulla oltiin siirtymässä koristeellisista pelkistettyihin muotoihin, tämä toi astioiden pintojen muun koristelun oikeuksiinsa, koska muotojen asketismi ei todellakaan miellyttänyt kaikkia. Tämä oli erinomainen ajankohta aloittaa ura koristelijana.

1950-luvun alkupuolella Uosikkinen sai tehtäväkseen suunnitella koristeet Kaj Franckin B-astiastoon. Tunnetuimpia näistä nykypäivänä ovat esimerkiksi Linnea ja Pellervo. Nämä 50-luvun koristeet ovat vielä aika hentoisia ja siroja, eivätkä kohtaa esimerkiksi omaa makuani ollenkaan!


 Tässä kuvassa Pellervo, kuva täältä.

Ja tässä sitten Linnea, kuva myöskin Astiataivaasta - täältä

1960-luvulla aloitettiin valmistaa kenties Uosikkisen tutuinta astiastokoristetta - Alia. Se on islamilaisen ornamentiikan innoittama ja oli valmistuksessa aina vuoteen 1974 asti, sinistä Alia painettiin vuosina 1965 - 1974 ja ruskeaa vuosina 1965 - 1970. Ali oli viimeinen kuparipainokoriste Arabian tuotannossa - Arabian perustamisen aikoihin 1870-luvulla emoyhtiö Rörstrandilla oli käytössään jo noin 20 erilaista kuparipainomallia!

1970-luvulla Arabian aloittaessa keräilyesinetuotannon Uosikkinen sai suunniteltavakseen vuosilautassarjan. Aihepiiri löytyi tietysti Kalevalasta ja yhteensä 24 osaa sisältänyt sarja on koristanut varmasti lukemattomia suomalaiskoteja.

Omia Uosikkisen käsialaa olevia suosikkeja


Pomona-purkit, kuosillakaan ei niin väliä! Kerrassaan suloisia! Kuva täältä.

Finelin Kehrä-kattila, kuva lainattu täältä

Doria-kahvikupit, kuva täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...