torstai 31. lokakuuta 2013

Hymy-helistin

Helistimestä 10 euroa? Helistimestä 30 euroa? Helistimestä 100 euroa? Aika hullua - mutta totta. Hymy-helistimet ovat nousseet melkeinpä ilmiöksi, niitä keräillään ja harvinaisemmista väreistä maksetaan - usein paljonkin! Moni on varmasti miettinyt ääneen ja vielä useampi hiljaa mielessään, että miksi ihmeessä. Ainakin minä! Itse esimerkiksi arkailen ostaa useamman kympin hintaisia lasimaljakoita - vaikka molemmat ovat suomalaisia klassikkotuotteita niin mikä näissä viehättää? Saa avautua kommenttiosioon! 


Kultaseppä Keijo Ahtola päätti ryhtyä vuonna 1957 muovituotteiden valmistajaksi, aluksi hän valmisti tuotteita alihankintana ja jo vuonna 1958 valmistuivat ensimmäiset helistimet. Vauvojen leluihin muovi oli puhdistettavuutensa ja värikkyytensä ansiosta erityisen hyvä materiaali.



70-luvulla mallistoa muutettiin turvallisemmaksi ja tuotteita suunniteltiin psykologin antamien ohjeiden mukaan, tämän ja Ahtolan muoviosaamisen yhdistelmänä syntyi rakenteeltaan vahvoja ja vauvoille ei vain turvallisia vaan myös mieluisia helistimiä. Muodot, kuviot, äänet ja värit olivat pienelle vauvalle kiinnostavia.

80-luvun alussa markkinoille tuli myös Kasvo-nimellä tunnettu yleisemmin Hymy-nimellä tunnettu helistin. Tämän jälkeen syntyivät Kissa, Nallukka, Nöpö ja muut uudemmat mallit.



Useana vuonna 2000-luvulla äitiyspakkauksesta löytyi tämä kyseinen hymynaama ensileluksi vauvalle, jonka vanhemmilla samainen helistin on ollut myös leikissä mukana. Hymy on niitä kerralla hyvin suunniteltuja tuotteita, joista tulee ajattomia klassikoita. Nykyään koko tuotesarja tunnetaan nimellä Paapu, aiemmin tuotteita myytiin eri merkeillä kuten Instrumentarium. 



Keijo Ahtola jäi eläkkeelle keväällä 2010 ja surullisin mielin tällöin uutisoitiin valmistuksen lopettamisesta. Sopivaa jatkajaa ei etsinnästä huolimatta löytynyt, mutta onneksi Ahtolan perheen nuorempi sukupolvi Hymy teki paluun Paapu-nimellä. He kertovat Paapun kotisivuilla helistimien valmistuksen olevan todellista käsityötä - kelloseppä-isän suunnitteleman helistimen valmistamiseen tarvitaan 12 työvaihetta, joista 9 tehdään käsin ja vähintään kaksi vuorokautta aikaa.


Uusia Hymy-helistimiä saa viidessä eri värissä Suomi-lelut-nettikaupasta. Väreinä on punavalkoinen, limenvihreävalkoinen, keltavalkoinen, oranssivalkoinen ja sinivalkoinen.


Vanhempia helistimiä on erikoisemmissa väriyhdistelmissä, esimerkiksi vaalenpunasininen, sinikeltainen, punakeltainen, keltasininen... Oletteko te hurahtaneet helistimiin? Vertaistukea löytyy esimerkiksi Me Helistinhullut - Facebook-ryhmästä!

***

Tämä tyttö on huomenna jännittämässä Gloria Blog Awards - gaalassa. Gaalaa voi seurata nykyaikaisesti livenä Twitterissä ja Instagramissa hashtagilla #gloriablogawards, sekä myöhemmin varmasti Gloria-lehden sivuilla. Pitäkää peukkuja!

2 kommenttia:

  1. Meijän Pikkuakalla on käytössä tuollainen... punavalkoinen, juurikin kuviesi mukainen :)

    VastaaPoista
  2. Blogisi on täynnä huikeita löytöjä. Täällä myös innokas kirppistelijä! Olen itsekkin hamstraillut näitä helistimiä...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...