Aarikkaa

Aarikan, kuten monen muunkin yrityksen syntytarina tai suunnittelijan ura alkaa tarpeesta. Kaija Aarikka opiskeli taideteollisessa oppilaitoksessa tekstiilitaiteita eikä löytänyt suunnittelemaansa pukuun nappeja - ne oli siis tehtävä itse. Napeista ajatus jalostui pian koruihin. Kaija Aarikkaa inspiroi suuresti pyöreä muoto, mitä ei ole vaikea huomata! Aarikka on perustettu vuonna 1954.

Takana kurkkii Sarviksen Katrilli-rasia eri värisellä kannella

Taustalla Kirsi-tuikku ja aiemmin blogissa esittäytynyt Hyasintti-maljakko

Nämä Aarikan purkit ovat Tuliaispurkkeja ja onhan ne vaan suloisia kuosiltaan! Harmikseni itsellä näitä on vain nuo kaksi kappaletta, ruskea on kokoa isompi kuin tuo vihreä.

Täällä päin näitä, saati esim. Kukkaset-purkkeja, liikkuu kirppareilla tosi harvakseltaan. Jos hinta on sopiva niin menevät taatusti kuin kuumille kiville. Huuto.netissä ja muualla hinnat ovat taas päätä huimaavia, ei näistä kuitenkaan paria kymmpiä kappaleelta postareineen raaski maksaa!

Isompi purkki toimii itsellä kahvipurkkina, haisi vahvasti kahville ostaessani ja hajunpoistovaivan välttääkseni se sai jatkaa samassa hommassa. Vihreä purkki on vessan kaapissa sekalaisena säläpurkkina, pikkurasvat, pinnit, ponnarit ja muu sälä häviää sinne mukavasti.

Tässä kynttilänjalassa ei Aarikkaa-lukenut, mutta muotokielen perusteella uskaltaisin väittää sitä Aarikan valmistamaksi.

Pohjassa on tällainen teksti, 70 - 52 inni? Maalattu, tai jotain muuta, onko kenelläkään tietoa mitä tarkoittaa?

Siellä se on, löysi heti oman nurkkansa jakkaran päältä kun tuli kotiin! Kynttilänjalan lisäksi näillä on aiemminkin blogissa esiintyneet munakupit, kahvipurkkeja, säästölipas sekä harmaa purkki, jossa on ollut puuteria kumihanskoihin.

Puhelinpöytä

Jokunen vuosi sitten kirpparilta mukaani tarttui ihana viininpunainen numerolevy-puhelin parilla eurolla, aiemmin sille ei ollut sopivaa paikaa. Pöytä oli kyllä, mutta pöytä oli piilossa eteisen naulakkosyvennyksessä, jossa se hukkui takkien alle. Nyt lomalla sain inspiksen järjestellä koko asuntoni uudestaan ja näinpä sain myös vihdoin niin puhelimen kuin puhelinpöydänkin kauniisti näytille. Kissan ruokapaikkakin häviää mukavasti sen alle.

Tämä puhelin on Ericsonin valmistama ja malli oli aika yleinen. Oon nähnyt näitä netissä myynnissä parillakin kympillä, mutta ennemmin tuo pari euroa on sopiva hinta. Harva näitä enää käyttöön ostaa, lähinnä koristeeksi. Itse tein puhelimesta modernin langattoman mallin ja napsaisin johdon pois, suotta roikkuu rumasti vieressä!

Puhelimen lisäksi pöydällä on muuta kaappeihin hautautunutta tavaraa, joille ei ollut sopivaa paikkaa - ja ainoa hengissä säilyttämäni kasvi!

Keltainen lautanen/tarjotin on Sarviksen ja pikkulautanen Aarikan.

Laukussa viehättää erityisesti tuo muovinen kantoripa, aivan ihana!

Tamara Aladin

Helena Tynellin ja Nanny Stillin lisäksi Riihimäen Lasissa suunnittelijana toimi Tamara Aladin. Hän toimi talouslasin ja vientilasin suunnittelijana Riihimäen Lasissa vuodesta 1959 lähtien valmistuttuaan Taideteollisesta oppilaitoksesta muutamaan vuotta aiemmin.

Kuva täältä, kuvassa Tamara Aladin tehtaalla

Vientilasin parissa Aladin työskentelikin vuosia kielitaitonsa vuoksi, hän puhui suomen lisäksi ruotsia, saksaa, venäjää ja englantia. Yli puolet ulkomaille 1960-luvulla viedyistä maljakoista oli Tamara Aladinin suunnittelemia, tunnetuimpia olivat esimerkiksi Kleopatra-sarja ja Tornado. Suomessa Kehrä-maljakosta nousi hittituote, se oli valmistuksessa vuosina 1968-1976.

Kuvassa Kleopatra-sarjan esine, kuva lainattu täältä.

Kuvassa toinen osa Kleopatra-sarjaa, kuva täältä.

Aladinin kerrotaan päätyneen Riihimäen Lasille koska hänen ystänsä mielestä kaikki konjakkilasit olivat naisen käteen aivan liian isoja ja kömpelöitä, joten Aladin päätti suunnitella siromman. Hän paineli piirrosten kanssa Riihimäen Lasille, jossa hänen kykyjään ei voitu olla huomaamatta. Aika oli muutoinkin otollinen, Nanny Still oli jo muuttanut Suomesta ja Riihimäen Lasilla meni hyvin, kotimainen lasiteollisuus eli 1960-luvulla kukoistusaikaa.

Kuvassa Aladinin suunnittelemat liköörilasit, ovat ainakin sirot ;) Kuva lainattu täältä.

1970-luvulla lasitehtaat ajautuivat vaikeuksiin muun muassa energiakriisin ja täysautomaattisesti valmistetun ulkomaisen halvan lasin saavuttua Suomeen. Myös Aladinin muotokieli yksinkertaistui selvästi ja mallistot pienenivät. 1970-luvulla Aladin suunnitteli Koralli-sarjan, jota valmistettiin sirottamalla valkoiselle pohjalla joko sinistä tai vihreää lasijauhetta ja päälle kirkas lasikerros. Sarja oli menestys, ulkonäöltään se oli jotain aivan uutta. Menestyksen myötä Aladin jopa kiersi tavarataloissa esittelemässä uutuuttaan.

Kuvassa Koralli-sarjan malja, kuva lainattu täältä.

Kun puhalletun lasin valmistus lopetettiin Riihimäen Lasissa vuonna 1976 päättyi myös Tamara Aladinin taitelijanura. 17 vuotisen uransa aikana hän kuitenkin ehti suunnitella virallisten lukujen mukaan yli 150 esinettä, todellisuudessa luku lienee kuitenkin paljon suurempia, koska esineitä oli tapana tehdä anonyymisti.

Itse pidän suuresti Tamara Aladinin töistä, rakastan hänen käyttämiään värejä ja muotokieltä. Niin - ja erityisesti niitä värejä! Hänen työnsä vientilasin parissa huomaa nykypäivänä ehkä konkreettisimmin ajankuvaan kuuluen Googlettamalla - hänen nimensä johtaa ylivoimaisesti eniten ulkomaisille sivuille.

Eilen Jyväskylässä piipahtaessani matkaan tarttui Seppälän kirpputorimarketista Tamara Aladinin Hyasintti-lasi, väriltään kaunis vihreä. Vihreän lisäksi maljakkoa on valmistettu ainakin keltaisena, kirkkaana, amberina ja sinisenä.

Itse en hyasintteja kasvattele, joutunee siis muulle kukalle maljakoksi. Hyasinttilasissa siis on nimensä mukaan tarkoitus kasvattaa hyasinttia, alaosa täytetään pelkällä vedellä ja yläosaa laitetaan sipuli kasvamaan. Ajan myötä se alkaa kasvatella juuria ja nostaa vihreää.

Tämä on se miksi lasi kiinnostaa - pienen pieni ero valossa ja mikä ero värissä!

Valopilkkuja

Sain tämän kauniin lampun lahjaksi eräältä asiakkaalta hyvästä palvelusta, paljon hauskempi saaminen kuin perinteiset kukat tai kahvipaketti!

Nyt myöhemmin harmittaa, etten tullut kysyneeksi mitään tietoa siitä. Kaunis se ainakin on - ja vanha!

Lamppu on täynnä kauniita yksityiskohtia. 

Lamppu näyttää ihanalta varsinkin pimeässä, maitolasinen kuuppa on aivan upea!

Lamppu löysi uuden paikan kaiuttimen päältä ostettuani uuden valon yöpöydälle. Musta jalkalamppu on Ikeasta, vaikka se on uusi niin sopii maisemaan oikein hyvin!

Tämä on uusi tulokas, älyttömän söpö lamppu yöpöydälle! Jalan muotoilu ja sormenpaikka kantamista varten tulee selvästi vanhasta kannettavasta kynttilänjalasta.

Yöpöydälläkin voi ihan hyvin olla pöytäliina, varsinkin kun on noin söpö eikä sille ollut muuta paikkaan ja tuohon kävi kuin nyrkki silmään!

Ajannäyttäjät

Nykyään Junghans tunnetaan paremmin rannekellojen valmistajana, mutta monelle nimi on tuttu varmasti myös mummolan seinälta kaappikelloista, keittiökelloista sekä vedettävistä herätyskelloista. Junghans on perustettu Saksassa jo vuonna 1861. 

Itselläni tämä perinteisesti keittiöön kuuluva keraaminen "posliinikello" löytyy olohuoneen seinältä, ruokapöydän ja Marimekon harmaasta Ananas-kankaasta tehdyn taulun alta.

Kello toimii paristoilla, toisin kuin saman valmistajan herätyskello, joka toimii vetämällä. Seinäkello on sen verran uudempi ja hiljaisempi, että pystyy olemaan ihan käytössäkin. Herätyskello on puolestaan niin kovaääninen, että se on ihan koristeena. 

Aina silloin tällöin joku vieras hyvää hyvyyttään vetää kellon käyntiin, tämän seurauksena se menee arestiin milloin minnekin, onneksi pisimmillään vain muutamaksi päiväksi. Hätäpäissäni olen tyrkännyt sen milloin minnekin, mikrosta vaatekaappiin jos minkälaiseen vaatetöllöseen käärittynä.

Herätyskello on Junghansin "Space age"-kelloja, numerot kellotaulussa ovat hyvin tyypilliset 60-luvulta. Nämä kellot ovat kaikki hauskasti muotoiltuja ja ihanan värisiä. 

Kellon takapuolelta löytyy vetonupit niin käynnille kuin äänellekin. 

http://www.retromaa.fi/1246

Muutama viikko sitten etsiessäni tietoa Predom metron-merkkisestä kaappikellosta törmäsin ehkä maailman suloisimpaan pöytäkelloon, joka toivottavasti ei jää vain haaveeksi! 

Kello on puolalainen ja väreinä noin äkkiä löytyi ainakin punainen, oranssi, sininen, valkoinen ja turkoosi.  Näitä on valmistettu 70-luvun alussa, kauniita pelkistettyjä pyöreitä muotoja! 

Kuva lainattu puolalaisen kelloklubin foorumilta, täältä. 

Kutomo & Punomon Inka-sukkanauhat

1800-luvulla sukat olivat kotikutoisia ja käsin neulottuja ja ne ulottuivat polven yläpuolelle ja ne sidottiin sukkanauhalla. Nauhat olivat tavallisesti myös omatekoisia. 

Viskoosin keksimisen myötä 1924 syntyivät myös nykyaikaiset pitkät sukat samalla vuosikymmenellä. Ensimmäiset nylonsukat esiteltiin New Yorkin maailmannäyttelyssä 1939, mutta ne yleistyivät vasta toisen maailmansodan jälkeen. Suomen tunnetuin merkki Amar puolestaan syntyi vasta vuonna 1956.

1960-luvulla kudontalaitteiden kehityksen, lycran ja minimuodin ansiosta sukissa ei ollut enää takasaumaa ja sukkahousut yleistyivät. Pitkät, sukkanauhoilla kiinnitettävät sukat jäivätkin historiaan juuri sukkahousujen yleistyttyä 1970-luvulla.

Sota-aikaan myös sukista oli pulaa ja esimerkiksi englantilaiset tansseihin lähtiessään värjäsivät jalkansa teellä ja vakaakätisin piirsi mustalla meikkikynällä "saumat" jalan taakse. Nykyäänkin noita takasaumallisia sukkia näkee, mutta niissä saumat ovat vain koristeena.

Nämä kyseiset lasten sukkanauhat ovat Inka-nimiset ja niitä on valmistanut vuonna 1919 perustettu Kutomo & Punomo Oy. Kutomo & Punomo Oy oli toiminnassa Turussa vuoteen 1974 saakka, alkujaan pienestä verstaasta kehkeytyi kannattava yritys vasta sota-aikaan 40-luvulla, jolloin puolustusvoimista tuli yritykselle merkittävä asiakas. 

Vuonna 1967 Kutomo & Punomo osti Ab P. G. Holm Oy:n osakekannan ja näin syntyi yhä tänäkin päivänä toiminnassa oleva Inka Oy. Uuden yhtiön nimi Inka tulee tietenkin Kutomo & Punomo Oy:n Inka-nauha-tuotemerkistä, esimerkiksi 50-luvulla Inka-intiaanin henkselit tulivat tutuiksi suomalaisille.

http://www.retromaa.fi/1234

Luna

Kaj Franck on ehkäpä kansainvälisestikin tunnetuin suomalainen keramiikka- ja lasimuotoilija. Hänelle tyypillistä oli kaiken tarpeettoman karsiminen, yksinkertainen muotoilu ja kierrättäminen.  Franckin tunnetuimpia töitä ovat Kilta- ja Teema-sarjat sekä Kartio-lasit.

Luna on Kaj Franckin suunnittelema puristelasisarja. Se oli tuotannossa vuodesta 1971 ja siihen kuului niin lautasia, juomalaseja ja kulhoja. Väreinä on ainakin vihreä, turkoosi, harmaa, ruskea ja kirkas. Niin lautasissa kuin kulhoissakin on reunassa paksumpi osa, pyörä paksunnos, jota juomalaseissa ei ole.

Juomalaseja on viisi. Juomalaseja on minun tietoni mukaan valmistettu vain yhtä kokoa: korkeudeltaan noin yhdeksän senttimetriä, suun halkaisija noin seitsemän senttimetriä.

Jälkiruokakulhoja on kolme kappaletta. Luna-sarjaan kuuluu jälkiruokamaljojen lisäksi ainakin kolme isompaa kulhoa sekä iso laakeampi, melkein ovaalin mallinen kulho.

Itselläni on kulhoja vain yksi, tämä on halkaisijaltaan 18 senttimetriä ja noin yhdeksän senttimetriä korkea. Olen myös ilmeisen tykästynyt vihreään väriin, koska sarjan muun väriset ohitan suosiolla!

http://www.retromaa.fi/1224

Hyvää uuttavuotta!

Hyvää ja onnellista uutta vuotta!

Kannuja

Purkkien ohella olen hullaantunut kannuihin ja kaikenmaailman mahdollisiin kaatimiin. Tässä esittelen niistä muutaman edellisen kirjoituksen innoittamana.

Nämä kaverukset ovat varmaan lempparini. Etummainen on saanut uuden toimenkuvan soijarouheen säilyttäjänä kahvikannun sijaan, takimmainen on puolestaan jo täysin ansioitunut eläkeläinen ja ainoastaan koristeena.

Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, toinen oli ihan valloittavan näköinen pullukan mallinen söpöliini punaisine raitoineen!

Näiden lisäksi yksi kokoelmani suosikeista on Helena Tynellin suunnittelema Ruutu-kaadin. Kannu on vetoisuudeltaan reilun litran verran ja 14cm korkea. Tässäkin olen ihastunut erityisesti muotoon, jykevään ja leveään, tämä on myös erityisen tukevan tuntuinen käteen ja tyhjänäkin julmetun painava!

http://www.retromaa.fi/1219